Meidän kesken

Kehitysvammaisten aikuisten ryhmäkodin, Sisukodin tehtävänä on edistää asukkaidensa selviytymistä arkielämässä mahdollisimman itsenäisesti ja tukea heidän sosiaalisten taitojensa kehittymistä – ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksen avulla, kodinomaisessa ympäristössä.

17.06.2014

Viikonloppu ennen Juhannusta



Pakkauduimme jälleen kerran taksiin koko porukka ja suuntasimme retkelle tällä kertaa Turun Merimuseoon.
Ilma ei hellinyt meitä erityisemmin, mutta eipä harmittanut olla museon sisällä ja ihmeteltävää riittikin.

Merimuseon pihasta pääsimme keskustaan Jokke Jokijunalla ja syömään Hamburger Börssiin, jossa ruokailimme pitkän kaavan mukaan aina jälkiruokaan asti.

Vatsat täynnä asetuimme torille odottamaan taksia ja odotellessa joimme torikahvit.
Kiva retkipäivä.

Sunnuntaina oli lenkkisää kunnossa ja kävimme myös pikku porukalla vilkuilemassa naapurikunnan koiranäyttelyä.