Meidän kesken

Kehitysvammaisten aikuisten ryhmäkodin, Sisukodin tehtävänä on edistää asukkaidensa selviytymistä arkielämässä mahdollisimman itsenäisesti ja tukea heidän sosiaalisten taitojensa kehittymistä – ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksen avulla, kodinomaisessa ympäristössä.

02.05.2014

Vappu meni!

Vappu meni jo, eli hyvää kevättä siis! Meillä on ollut niin rutkasti ohjelmaa, että on päivityskin tulee myöhässä. Vappuaattona satuttiin lenkille juuri sopivasti samaan aikaan alakoulun vappukulkueen kanssa. Siinä riittikin ihmettelemistä hetkeksi kun rumpuja ja torvia soittelivat lapset marssivat kävelysilla alitse. Meidän ihaillessa upeasti pukeutuneita lapsia, Heikki naulitsi katseensa hauskasti pukeutuneeseen iloiseen puudeliin.

Meillä paisteltiin aamulla myös munkkeja, ja simakin oli valmistunut ajoissa. Illaksi järjestettiin päivätoiminnan puolelle vappudisko herkkuineen.

Vapun päivä menikin sitten muissa merkeissä. Tytöt lähtivät naisporukalla Caribiaan polskimaan poikien jäädessä viettämään Vappua Sisukotiin. Heikki vietti kuudensia synttärijuhliansa aina yhtä juhlallisissa merkeissä, lipun liehuessa salossa.