Meidän kesken

Kehitysvammaisten aikuisten ryhmäkodin, Sisukodin tehtävänä on edistää asukkaidensa selviytymistä arkielämässä mahdollisimman itsenäisesti ja tukea heidän sosiaalisten taitojensa kehittymistä – ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksen avulla, kodinomaisessa ympäristössä.

16.12.2013

Auran kaamoksesta Espanjan aurinkoon

Gran Canaria,  19.-26.10.2013

Matka oli ollut puheenaineena pitkään, mutta tosissamme ryhdyimme toimeen kesällä - mielessämme pieni pako jo tuloillaan olevasta syksystä. Reissuun lähtisivät Reija, Jorma, Kirsi ja Marko, sekä hoitajista Maija ja Anu.

Valikoimme kohteeksi Gran Canarian ja hotellin Amadoreksen alueelta. All inclusive -paketti takasi sen, että ruokaa ja juomaa riitti -  sen kun vain haki linjastolta ja hanasta. Kaksikerroksinen huoneistomme sijaitsi hotellin sisäpihalla, etupihamme rajoittui allasalueeseen ja ravintola oli altaiden toisessa päässä.

Viikkoon mahtui niin rentoutumista kuin retkeilyäkin. Teimme useamman omatoimiretken Puerto Ricon ostoskeskukseen, jonne pääsimme hotellin bussikuljetuksella. Puolessa välissä lomaa otimme osaa matkatoimiston ohjattuun retkeen, jolla pääsimme näkemään paikallisen Aloe vera -viljelmän ja Las Palmasin. Teimme ostosretken sekä vanhaan kaupunkiin että uuteen ostoskeskukseen ja näimme hienoja maisemia.

Tietysti auringosta tuli myös nautittua: viikon aikana oli vain yksi puolipilvinen päivä, muutoin asteita oli joka päivä yli +25. Uimisen ja altaalla makoilun vastapainoksi lenkkiä tehtiin vähintään joka ilta ja joskus myös aamuisin. Valtameressä kahlaaminenkin oli hieno elämys.

Kun viikko läheni loppuaan, oli matkalaukut täynnä tuliaisia ja mieli levännyt, mutta myös haikea. Paluulennolla suunniteltiinkin jo seuraavaa matkaa. Onneksi meitä odotti kotisuomessa paitsi sakea räntäpyry myös ihanat kotijoukot ja meidän yhteinen Sisukoti.