Meidän kesken

Kehitysvammaisten aikuisten ryhmäkodin, Sisukodin tehtävänä on edistää asukkaidensa selviytymistä arkielämässä mahdollisimman itsenäisesti ja tukea heidän sosiaalisten taitojensa kehittymistä – ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksen avulla, kodinomaisessa ympäristössä.

16.07.2016

Heinäkuun 16.

Sisukodissa on tapahtunut taas paljon viime kerran kirjoittelun jälkeen. Mutta mitä, sen saa selville vilkaisemalla tämän kirjoituksen :)

Viimeksi kirjoiteltiin pääsiäisen kuulumisia mutta nyt onkin jo heinäkuun 16. päivä, aika rientää. Mutta koitellaan muistella vähän mitä ollaankaan täällä suunnassa touhuttu.

Huhti- kesäkuun vieteltiin aika perusarkea. Asukkailla ollut omia harrastusmenoja melko paljon ja muutamia viikonloppuretkiäkin tehtiin. Vappua vietettiin munkkeja paistellen ja simaa maistellen, alla kuva munkkimestari Katista. 

Munkeista tulikin herkullisia ja niitä riitti mukava maistelumäärä kaikille :)

Kesäkuun alussa käytiin katselemassa Turussa Puolustusvoimain paraatia ja siinä olikin asukkailla ihmettelemistä! Oli jos jonkinmoista armeijan moottoriajoneuvoa ja moni sanoikin ettei ennen ollut vastaavia nähnyt.  Kesäkuun alkupuolella käytiin myös Ämyrin lavalla tanssimassa ja juhlittiin yhden asukkaan 50-vuotispäivää.  Juhannus meillä meni nauttien ilmoista ja hyvästä ruuasta sekä kiireettömyydestä. 

Tässä kuvassa herkkukakku jonka kanssa juhlittiin 50-vuotispäiviä :)

 

Heinäkuun alusta alkoi päivätoiminnasta loma jota asukkaat olikin jo odottanut. Ollaan ehditty jo tässä kuun alkupuolella viettää mukavia lomapäiviä lenkkeillen ja nauttien lomasta. Ollaan käyty uimassa Melliläjärvellä ja osa porukasta kävi Zoolandiassa tutkimassa. 

Yllä kuva Zoolandia-porukasta.

Tänäänkin oli menoa ja meininkiä, mutta siitä paljastuu lisää  vasta ensi kirjoituksessa! :)